1960-lukuLiikennevalistusta ja huumerikollisuuden kasvua

Käsinukkeja käytettiin nuorisopoliisin (Nupo) liikennevalistuksessa. Kasper, Nalle Puh ja liikennepoliisi Vinkka-Ville olivat ohjaaja Irene Batujewin kätten työtä vuodelta 1955.

Vuonna 1962 autokauppa vapautui Suomessa, mikä lisäsi liikenteen ja onnettomuuksien määrää. Vuosikymmenen alussa maanteillä menehtyi vuosittain noin 600 ja vuosikymmenen lopussa jo noin 1000 henkilöä.

Suomalaisten huoli liikenneturvallisuudesta kasvoi. Nopeusrajoituksia ei ollut ja poliisia kaivattiin ajotapoja kaitsemaan. Vuosikymmenen alussa Suomessa oli 256 poliisipiiriä, joista vain puolella oli auto käytössä. Liikkuva poliisi alkoi saada kansalaisilta lahjoituksina autoja ja teknistä välineistöä ajovalvontaan. Radio- ja televisiotoimittaja Niilo Tarvajärven ideoimalla kansalaiskeräyksellä hankittiin 58 niin kutsuttua Tarva-autoa vuonna 1967.

Turvallisuus oli ennaltaestävässä työssä keskeisessä osassa. Kouluilla opastettiin lapsia liikennekaupunkien, opetustaulujen ja nukketeatterin avulla. Tietoiskut radiossa, televisiossa ja messuilla ohjasivat kansaa turvalliseen liikkumiseen.

Huumausaineet olivat Suomessa pitkään lähinnä sodassa vammautuneiden veteraanien tai pienen eliitin ongelma, mutta 1960-luvulla ne levisivät nuorison keskuuteen ja katukauppaan. Suomesta puuttui ajanmukainen huumelainsäädäntö, kunnes YK:n huumausaineyleissopimus vuonna 1961 käynnisti huumekontrollin. Poliisi oli vielä kokematon huumerikosten tutkinnassa, kun ensimmäiset salakuljetustapaukset tulivat julki 1960-luvun puolivälissä. Huumausaineiden käyttö kriminalisoitiin ja lainsäädäntö kiristettiin vuonna 1966 yhdeksi Euroopan tiukimmista. Lakiin otettiin mukaan myös lääkkeiden väärinkäyttö. Huumeryhmät aloittivat Keskusrikospoliisissa vuonna 1968 ja Helsingin poliisilaitoksella vuonna 1969. Viimeksi mainittuun astui virkaansa myös maamme ensimmäinen huumekoira. Paikallispoliisia koulutettiin huumausainetutkimuksiin.

Keskioluen myynti elintarvikeliikkeissä sallittiin vuonna 1969 ja samaan aikaan juopumus yleisillä paikoilla poistettiin rikoslaista. Poliisin sota pontikkaa vastaan laantui laittoman viinan valmistuksen ja myynnin vähentyessä.

Nuorison poliittiset mielenosoitukset lisääntyivät ja poliisi oli valmistautumaton niihin. Kesällä 1962 Demokraattinen Nuorison Maailmanliitto järjesti Helsinkiin rauhanfestivaalin Neuvostoliiton tukemana. Yhdysvallat ja Iso-Britannia järjestivät vastafestivaalit. Mellakat alkoivat ja poliisi lopetti ne käyttäen pamppuja, ratsupoliiseja ja kyynelkaasua. Vietnamin sodan ja Tshekkoslovakian miehityksen vastaisissa mielenilmauksissa vuosina 1966 ja 1968 esiintyi aktiivista ja passiivista vastarintaa poliisia kohtaan. Toisin kuin muualla, Suomessa ei esiintynyt niissä varsinaista katuradikalismia tai väkivaltaa.

Nuorten rauhanfestivaalin mellakointia kesällä 1962. Pidätettyjä oli yli 80 ja vankeuteen tuomittiin 22 mellakoitsijaa.

Saattueajoa. Suomessa alettiin järjestää korkean tason kansainvälisiä vierailuja ja niiden turvallisuus tuli taata.

Poliisilta vaadittiin nopeaa puuttumista huumeongelmaan ja koiria ryhdyttiin kouluttamaan poliisin avuksi huumetyöhön. Huumausainekoirien koulutusta jatkettiin antamalla niille myös partiokoiran valmiudet. Huumausaine-etsinnässä koira löytää aineet niiden hajun perusteella. Se ilmaisee myös esineitä, joissa on ollut huumeita. Etsintöjä tehdään mm. maastossa, huoneistoissa, kulkuvälineissä ja erilaisissa tiloissa.

Liikkuva poliisi sai Wihuri-yhtymältä lahjaksi kaksi Porsche 1600 Super -autoa kesällä 1961.

Ohjelmaa Poliisin päivänä. Ennaltaestävää työtä tukivat vuonna 1962 aloitetut Poliisin päivät. Koko maan kattava tapahtuma järjestetään vielä nykyäänkin vuosittain. Poliisi esittelee työtään, kalustoaan ja tapaa kansalaisia tapahtumissa ympäri Suomea.

Hamsteritarrakeräys. Tarvajärvi joutui vuonna 1965 rattijuopon aiheuttamaan vakavaan liikenneonnettomuuteen, mistä hän sai kertomansa mukaan ajatuksen keräykseen. Rahaa kerättiin myymällä ns. hamsteritarraa, joka maksoi yhden markan.

Tarva-autojen luovutus Senaatintorilla 14.5.1967. Työskentely näillä autoilla ei aina ollut ongelmatonta, sillä sakkoja saadessaan kansalaiset närkästyneinä huomauttivat katuvansa lahjoitustaan.

Poliisiautojen punainen hälytysvalo muuttui siniseksi vuonna 1967. Näkyvät poliisitunnukset lisääntyivät, kun niiden huomattiin vähentävän ylinopeuksia ja liikennerikkeitä.

Liikenneopetusauto. Poliisi kiersi liikenneautoilla eri paikkakunnilla opettamassa lapsille turvallista liikkumista. Autosta löytyi mm. polkupyöriä ja liikennemerkkejä. Opetus järjestettiin yhteistyössä Taljan (nyk. Liikenneturva) kanssa.

Liikennekaupunki Helsingissä. Liikennepuistoissa lapset pääsivät harjoittelemaan liikkumista polkupyörillä. Välillä paikalle tuli poliisi ohjaamaan liikennettä.

Nukketeatteri esitys koulussa. Helsingin poliisilaitoksen apulaispoliisimestari Otto Kosonen ja komisario Niilo Mikkola kehittivät ulkomaisten käsikirjoitusten pohjalta Suomen oloihin soveltuvia nukketeatterinäytelmiä, joita esitettiin kansakoululaisille ja tarhaikäisille lapsille.

Poliisisurmat 7.3.1969 Pihtiputaalla. 33-vuotias työmies uhkasi perhettään. Vaimon ja pojan paetessa mies ampui heidän peräänsä. Naapurista soitettiin Pihtiputaan nimismiehelle klo 11.30. Konstaapelit Veikko Riihimäki, Onni Saastamoinen, Pentti Turpeinen ja Mauno Poikkimäki lähtivät paikalle. Mies avasi tulen Sako-metsästyskiväärillä (7x33 kaliiberia) eteisen ikkunasta poliisien ollessa n. 50 metrin etäisyydellä. Kaksi poliiseista kaatui polulle, kolmas polulta vasemmalle ja neljäs juoksi suojaan kuusen taakse. Mies jatkoi ampumista ja meni lopuksi ulos. Siellä hän ampui kahta konstaapelia lähietäisyydeltä uhrien ollessa vielä elossa. Surmien jälkeen mies asetti aseensa pystyyn ensiksi surmatun viereen. Löydettyjen tyhjien hylsyjen perusteella laukauksia ammuttiin noin kymmenen.

Tapahtumien pohjalta Mikko Niskanen käsikirjoitti ja ohjasi elokuvan "Kahdeksan surmanluotia", joka esitettiin neliosaisena tv-sarjana keväällä 1972. Vastaanotto oli ylistävä ja Niskaselle myönnettiin vuoden 1972 Jussi-palkinnot sekä parhaasta ohjauksesta että miesnäyttelijän roolista. Yhteiskuntakriittinen draama kuvasi surmaajan väsyneenä ja paniikissa olevana olosuhteiden uhrina. Valtaapitävien päätöksiä toteuttaneet poliisit olivat vain draaman sijaiskärsijöitä.

Esitutkintamateriaalin mukaan teko sisälsi yksityiskohtia, jotka eivät tue tekijän paniikkia tai hätääntymistä eivätkä teon julmimmat osuudet tule esille filmissä. Surmista tuomittu vapautui vuonna 1982 presidentti Mauno Koiviston armahduksella. Mies syyllistyi myöhemmin, vuonna 1996, entisen vaimonsa tappoon, ja aikaisemmasta armahduksesta nousi vilkas keskustelu. Fiktion luoma kuva olosuhteiden uhrista katsottiin vaikuttaneen liiaksi vapautuspäätökseen.

Poliisimuseo
Vaajakatu 2
337210 Tampere
+358 295 418 325
poliisimuseo(at)poliisi.fi