Itsenäisen Suomen poliisi

Itsenäisen Suomen poliisi -verkkonäyttely kertoo poliisin ammatin ja ammattitaidon kehittymisestä viimeisen sadan vuoden aikana. Näyttelyyn on koottu yli 100 valokuvaa, joista syntyy kokonaisuus poliisin työnkuvan muutoksesta. Silti jotakin toistuvaa ja samaa on ollut konstaapelien työssä vuosikymmenestä toiseen: kansalaisten päihtymyksen aiheuttamat häiriöt ja muut sosiaaliset ongelmat. Poliisi on tehnyt tätä valvontaa lainsäätäjän määräämällä tavalla välillä hyvinkin tiukasti, välillä sallivammin.

Itsenäisyyden alussa poliisit olivat pelättyjä virkamiehiä, nyt laajasti kansalaisten luottamusta nauttivia arjen turvaajia. Nykyisen palvelukulttuurin pohja luotiin 1950-luvulla, kun ryhdyttiin korostamaan konstaapelien ystävällisyyttä, lähestyttävyyttä ja kansalaisten neuvontaa. Ammattikunta on kehittynyt työmenetelmien, välineiden, varusteiden, koulutuksen ja lainsäädännön muutosten myötä monipuoliseksi ja yhteiskunnan muuttuvissa olosuhteissa toimivaksi virkamieheksi. Poliisin ammatin suosio ja arvostus on nykypäivänä poikkeuksellisen korkea. Yli 90 % kansalaisista pitää suomalaista poliisia luotettavana ja puolueettomana viranomaisena.

Verkkonäyttely täydentää Poliisimuseossa esillä olevaa itsenäisyyden juhlavuoden Järjestys romahtaa 1917 -näyttelyä. Se kertoo Suomen itsenäistymisvuoden tapahtumista ja erityisesti siitä, mikä merkitys kansalaisten luottamusta nauttivalla poliisilla on järjestäytyneessä yhteiskunnassa.

1917-1920

Poliisitoimintaa sekasorron jälkeen

1920-luku

Poliisit nuoren valtion virkamiehinä

1930-luku

Laittomuuksia ja väkivaltaa

1940-luku

Sota ja poikkeusoloja

1950-luku

Herrasmiespoliisi palveli ja yleislakko koetteli

1960-luku

Liikennevalistusta ja huumerikollisuuden kasvua

1970-luku

Ammatillista erikoistumista ja poliisilakko 1976

1980-luku

Työturvallisuutta ja kenttätoiminnan uudelleen arviointia

1990-luku

Kansainvälistyvä ja monimuotoistuva työ

2000-luku

Lakimuutoksia ja uusia toimintatapoja

2010-luku

Nettipoliiseja ja kyberrikollisuutta

Poliisimuseo
Vaajakatu 2
337210 Tampere
+358 295 418 325
poliisimuseo(at)poliisi.fi